perjantai 8. toukokuuta 2015

"Äiti, mitä rentoutumisen keinoja on?"

kysyi teini lukiessaan terveystiedon kokeisiin.
"Puutarhanhoito" vastasin antaumuksella.
Toki keskustelu eteni hyvään uneen, liikkumiseen ja ystäviin, mutta teini totesi kyllä kirjoittavansa myös puutarhanhoidon koevastaukseen, jos aiheesta tulee kysymys.

Kun olin lapsi, en millään voinut ymmärtää, miten vanhemmat möyrivät puutarhassa tuntikausia päivästä ja viikosta toiseen. Joka lomareissu kotiin palattiin kukan alkujen kanssa. Vaan kun ikä lisääntyy ja .... miten se menikään :) Nykyään toteutan itseäni juuri samalla tavalla.

Joka aamu töihin lähtiessä herään vähän aikaisemmin. Teen nopean tarkistuskierroksen kasvihuoneessa ja pihan ympäri. Oikeasti olen todella aamu-uninen. Aamukasteessa heräävä piha vaan on niin kaunis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti