torstai 11. kesäkuuta 2015

Kesäretki Kotkan puistoihin (suosittelen!)


Jos mietit sopivaa kesälomakohdetta koti-Suomessa, mene Kotkaan! Mistään Suomesta et löydä yhtä kauniita puistoja. Niin järjettömän kauniita, hyvin suunniteltuja ja rakkaudella tehtyjä!

Teimme työpaikalta kesäretken Kotkaan. Saimme puistovierailulle opastuksen kaupunginpuutarhurilta (suosittelen ehdottomasti, mikäli vierailet ryhmänä), joka kertoi puistojen suunnittelusta, rakentamisesta ja esitteli puistoja. 

Aloitimme puistokierroksen Kotkan uusimmasta puistosta, Jokipuistosta. Puistoa on rakennettu nelisen vuotta ja se valmistuu tänä kesänä. Nimensä mukaisesti puisto sijaitsee joen varressa, entisen tukinuittopaikan kupeessa. 

Kotkan kaupunki rakentaa puistojaan kaupunkilaisten tarpeet huomioiden ja kierrättäen mahdollisimman paljon materiaalia.






Toinen puisto, missä jalkauduimme, oli Katariinan Meripuisto. Puisto on rakennettu vanhan öljysataman paikalle. Alueella on tehty 2000-luvun alussa mittavat pilaantuneen maaperän puhdistustyöt, jonka jälkeen puistoa on päästy toteuttamaan. Katariinan Meripuisto on laajuudeltaan yli 20 hehtaaria ja kiersimme siitä pienen osan. 


Voimaantumispuun juurella on penkki rauhoittumista varten.


Mietiskelylabyrintin pituus keskelle ja takaisin on yli kilometri. Kun keskellä taputtaa, labyrintissä kaikuu.


Puistossa on mahdollista grillata ja syödä piknik-ateria suuren graniittipöydän ympärillä, johon mahtuu useamman kymmenen hengen seurue yhtä aikaa.

Lapsille on tarjolla useita erikoisempia leikkivälineitä.


Nuorisolle on rakennettu mahtava skeittipuisto ihan puiston alkuun.



 Tämä putki on viimeinen pätkä Nord Streetin kaasuputkea, joka kulkee Venäjältä Saksaan. Putki jätettiin Katariinan Meripuistoon muistoksi.


Kiersimme bussilla katsastamassa myös muun muassa Sapokan vesipuiston ja veistospromenadin. Harmitti, ettemme ehtineet pysähtyä ja tutkia muita puistoja tarkemmin.

Aloinkin miettiä, että voisimme tehdä omalla perheellä uuden kesäretken Kotkaan. Teineille riittäisi tekemistä skeittipuistossa ja viereisessä maauimalassa. Maauimalassa on yhtä pitkä allas (50m) kuin stadikalla Helsingissä. Hyppytelineitäkin löytyy kolme. Veikkaisin, että väkeäkään ei ole niin paljon kuin stadikalla. Junnu voisi kiertää puistoja vanhempien kanssa ja lopuksi voisimme olla yhdessä piknikillä Katariinan Meripuistossa. Lapsille voisi tehdä tai hankkia leijat, joita tuulisessa puistossa olisi mainio lennättää. 

Tästä linkistä pääsee tutustumaan Kotkan puistoihin tarkemmin. 

4 kommenttia:

  1. Kotkan puistot on kyllä käsittämättömän mahtavia! Niissä käytyään ihmettelee, miksei muualla panosteta viheraluieisiin edes puolta siitä mitä Kotkassa. Meillä Jyväskylässä panostus taitaa olla puiden juurten myrkytysten luokkaa - ei läheskään yhtä kannustavaa kuin Kotkan puistojen hehku. Mutta muistelen, että siellä panostus on rahallisestikin hieman suurempi kuin kaupungeissa keskimäärin, joten se luonnollisesti näkyy myös laadussa.

    Suosittelen muuten perheretkeä Kotkan puistoihin, ainakin meillä juniorit viihtyivät!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa budjetti ei ole erityisen iso (ainakaan Helsingin näkökulmasta, en tiedä sitten onko väärä vinkkeli) vaan tuolla kierrättämisellä kustannukset pysyvät hyvin hallinnassa. Esimerkiksi Jokipuiston kivet ja porrasaskelmat oli kierrätetty muualta. Niissä luonnollisesti näkyi eletty elämä, mutta puistossahan se on vain iso plussa.

      Me on käyty perheellä Kotkan puistoissa viitisen vuotta sitten, jolloin vanhin lapsista oli kymmenen. Nyt kun Katariinan Meripuiston yhteyteen oli tehty skeittipuisto ja tajusin tuon maauimalan, niin olen varma, että teinitkin lähtisivät ja viihtyisivät.

      Itse en ole koskaan käynyt Yrttipuutarhassa (pakko päästä käymään!) ja Fuksinpuistostakin vain ajanut eilen ohi. Kaupunginpuutarhuri kertoi eilen, että siellä on muun muassa kuunlinjoista penkki, missä on lajikkeita lähemmäs 20 (jos muistan oikein). Sieltä voisi hakea ideoita omaan puutarhaan! :)

      Poista
  2. Upealta tosiaan näyttää! Ei ole tuolla tullut ikinä käytyä, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista