lauantai 31. joulukuuta 2016

Summausta

Vuonna 2016
- sain yamk-opinnot valmiiksi
- saimme takaterassin loppusilausta vaille valmiiksi (ja siitä tuli järjettömän hieno!)
- sain koko kodin konmaritettua (okei, valokuvat odottaa vielä)

Vuonna 2017
- matkustan Barcelonaan ja Amsterdamiin
- huolehdin itsestäni paremmin (nukun ja liikun enemmän)
- yritän ratkaista mitä haluan tehdä isona (työelämässä)

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukuusimetsässä



Kaikille harrastavien lapsien vanhemmille lienee talkoot tuttuja. Mokkapalojen leipominen, erilaiset myyntikampanjat, inventaariot ja paketoimiset ovat tässäkin perheessä tuttuja. Muun muassa. Vaan tänään oltiin teinin lätkäjoukkueen kanssa talkoissa, jotka luokittelin talkoopäivän jälkeen "kivoimmat talkoot koskaan".

Kokoonnuimme yhdeksän aikaan aamulla yhden joukkuelaisen sukulaisen talolla ja suuntasimme kävellen metsään. 15 teiniä ja melkoinen määrä vanhempiakin. Kahdella isällä oli moottorisahat ja lisäksi meillä oli poka- ja pistosahoja.

Parissa tunnissa kaadoimme 138 joulukuusta ja kannoimme ne metsätien varteen, mistä kaksi isää kuljetti kuuset peräkärryssä väliaikaiseen varastoon. Viikon päästä sunnuntaina aloitamme myynnin jäähallin parkkipaikalla. Sitä ennen tarkoituksena on vielä tehdä jokaiseen myytävään kuuseen kortit, jossa lukee joulukuusen alkuperä.



Lapsuudessa maalla haimme isän kanssa aina joulukuusen omasta metsästä. Kuusi valittiin hartaudella ja kannettiin yhdessä kotiin. Näissä talkoissa oli samaa hyvää fiilistä, kuin lapsuuden kuusenhaussakin.

Lopuksi kaadoin vielä kotiin pienen pöytäkuusen.


Ihanaa joulun odotusta!

lauantai 29. lokakuuta 2016

Keväällä Amsterdamiin!

Ensi keväänä matkustan mieheni kanssa Amsterdamiin parhaaseen tulppaaniaikaan! 


Olen haaveillut kevätmatkasta monta vuotta. Eilen, kun lokakuun ilma oli kolea, harmaa ja märkä, huomasin Norwegianin aloittavan keväällä suorat lennot Helsingistä Amsterdamiin. Ja halvalla. Ja hyvillä lentoajoilla. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Huhtikuussa lennetään pidennetylle viikonlopulle :) Olen niiiiiiiiin täpinöissäni!

Matkustamme samana viikonloppuna, jolloin on vuosittainen kukkaparaati, Flower Parade. Paraati matkaa noin 40km:n matkan Noordwijkistä Haarlemiin. Paraati on siis Amsterdamin ulkopuolella, mutta ei kaukana. Paraatissa on toinen toistaan upeampia lavoille rakennettuja hahmoja, jotka ovat kuorrutettuja kukilla. Mieletöntä!



Paraatin lisäksi odotan vierailua Keukenhofin puistoon, joka sijaitsee 42 kilometrin päässä Amsterdamista. Puisto on keväisin auki pari kuukautta, ensi keväänä 23.3-21.5.2017. Puiston reilu 30 hehtaaria on täynnä sipulikukkia ja siellä on kävelyteitä kuljettavaksi noin 15 kilometriä. Tarvitsee siis varata hyvät lenkkarit mukaan :) 



Ehkä marraskuun pimeyden ja talven kylmyyden kestää, kun on mitä odottaa! Tulppaaneja, tulppaaneja, silmin kantamattomiin tulppaaneja. "Ton jälkeen lähtee taas oman pihan laitto lapasesta" kommentoi työkaveri :D

Postauksen kuvat on ladattu Keukenhofin puiston promokuvista.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pelargonian ja dahlian talvetus ilman kellaria?



Viime viikolla lämpötilat laskivat ensimmäistä kertaa lähelle nollaa. ja nostin täydessä kukkaloistossa olleet pelargoniat sisälle suojaan kylmyydeltä. Vaan kuinka ne saisi pysymään hengissä kevääseen, niin että kukkaloistosta saisi nauttia ensi vuonnakin?

Meillä ei ole autotallia eikä kellaria. Kaksi kylmää piharakennusta (varasto ja sauna), joissa kukat eivät selviä hengissä. Sisältä ei ole mahdollista pudottaa yhdestä huoneesta lämpötilaa niin alhaalle, että se olisi pelargonioille ihanteellinen. Toissa vuonna nostin kuusi pelargoniaa sisälle eteisen kaapin päälle ja kastelin niitä joskus jos satuin muistamaan. Keväällä yksi oli hengissä. Viime vuonna kippasin suosiolla kaikki kompostiin, enkä edes yrittänyt talvetusta.

Mikä siis neuvoksi pelargonioiden suhteen, kun ainoa mahdollisuus talvettamiseen on huoneenlämpö? Jossain ohjeissa neuvotaan kohtelemaan kuin muitakin huonekasveja. Toisissa kehotetaan pitämään kasvivaloa talven yli.


Entäs sitten dahliat? Minulla oli ensimmäistä kertaa ikinä tänä kesänä dahlioita ruukuissa terassilla ja kukinta oli aivan huikean ihana. Eilen leikkasin dahlioiden varret kompostiin ja jätin juurakon vielä ruukkuun. Onko dahlian juurakoiden talvehtimisesta mitään toivoa näissä olosuhteissa?  Mietin sitäkin, että laittaisin kylmälaukun täyteen turvemultaa, juurakot sinne ja kaivaisin kylmälaukun kompostin sisään.


Onko sinulla antaa vinkkejä pelargonioiden ja dahlioiden talvettamiseen näillä olosuhteilla? Vai luovutanko suoraan.



tiistai 30. elokuuta 2016

Marketanpuiston markkinatuliaiset

Lauantaina Marketanpuistossa vietettiin syysmarkkinoita. Olimme ystäväni kanssa puhuneet jo keväällä, että lähtisimme yhdessä käymään puistossa ja markkinapäiväni löimme siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kävimme Lampolassa kuuntelemassa Huvila ja Huussi- ohjelmasta tutun Tanjan ajatuksia puutarhatrendeistä. Luento oli vähän pettymys tai mitään uutta ja ihmeellistä siitä en saanut. Muuten puistossa kului aika itse puistoa ihastellessa, kojua kierrellessä ja istahdimmepa alas syömään myös herkulliset vohvelit.

Puutarhamyymälässä oli puiden ja pensaiden ale -50%. Kotipuutarhan kaunistukseksi ostin kaksi alppiruusua, lajikkeet " Haaga" ja "Helsinki university". Hintaa näille jäi yhteensä 25€.  Kotona kaivoin uusille tulokkaille kuopat ja istutin ne rhodomultaan. Samalla mittailin  kasvupaikkaa ja totesin siihen sopivan vielä lisää alppiruusuja. Lajikkeita tutkiessa päädyin siihen, että haluan puutarhaani vielä lajikkeet "Mikkeli" ja Pekka". Kunhan sopivaan hintaan löytyy ;)


Kasvihuoneen päädyssä olevaan pionipenkkiin ostin kaveriksi kaksi tarhakeijunkukkaa. Vähän värivaihtelua penkkiin. Tämä penkki kaipaa vielä yhtä pionia, nimittäin kaksi kolmesta pionista kesti viime talven pakkasen, mutta kolmas kuoli. Ja nämä äidiltä siirretyt pionit eivät ole vielä tänäkään kesänä kukkineet...

maanantai 22. elokuuta 2016

Tomaattiaika, vihdoin!

Lopultakin tomaatit  alkavat kypsyä meilläkin! Ensimmäiset pienet punaiset amppelitomaatit olen saanut jo maistaa ja lisää punertavaa ja kellertavaa tomaattia alkaa näkyä joka ruukusta. Mahtavaa! Myönnän kyllä, että epätoivo näiden suhteen meinasi jo iskeä. En nimittäin ymmärrä miten ne kypsyvät samaan aikaan kuin viime vuonna -ja viime vuoden kesä oli ihan surkea! Olen miettinyt, että johtuuko kypsymisen hitaus siitä, ettei aurinko paista koko päivää kasvihuoneeseen. En tiedä. Pääasia, että kuitenkin kypsyvät, vaikka sitten hitaasti!

Ensimmäistä kertaa laitoin kasvamaan keltaisia tomaatteja ja nyt olenkin huuli pyöreänä, että mistä näistä tietää milloin ovat kypsiä? Ensimmäinen maistamani oli selkeästi raaka. Näihin kuvissa näkyviin en uskaltanut vielä koskea.

Viime kesänä Tigerella lajike ei alkanut kasvattamaan yhtään tomaattia. Nyt on raidallista satoa tulossa!

Viikonloppuna jatkoin kasvihuoneen maalausprojektia. Siitä kuvia, kun maalaus on kokonaan valmis :)

maanantai 15. elokuuta 2016

Meren rannalla

Mikään ei ole kauniimpaa ja rentouttavampaa kuin meri. Voisin istua tuntikausia meren rannalla ja katsoa maiseman muuttumista. Ei kelillä niin väliä, meri on kaunis niin aurinkoisena kuin myrkyisenäkin päivänä. Meren pauhu, aaltojen hakkaaminen rantakallioihin, suolaisuus. I-ha-naa!

Vietin viikonlopun saaressa, lähellä Helsinkiä, keskellä merta. Taas jaksaa arkea.







perjantai 12. elokuuta 2016

Hups

Nää päivät ollu tuulisii... 

ja vapaan kasvatuksen kurkutkin kasvaa ilman mitään rotia.

Aina ei mene niinkuin Strömsössä. Onneksi satoa kuitenkin tulee jo kivasti. 

Tomaatit eivät edelleenkään punoita kuin yhdessä ruukussa. Viime vuonna olen tuskaillut sadon kypsymisen kanssa melkein samoihin aikoihin. Käsittämätöntä, viime kesä oli kuitenkin niin paljon kylmempi. 

Aloitin bloggaamisen vuosi ja viisi kuukautta sitten lähinnä ajatuksella, että itselle jää puutarhamietteitä ja kokeiluja muistiin. Ja hups, tämä olikin sadas postaukseni. Blogia on luettu lähes 20 000 kertaa. Ihan kiva määrä pienelle blogille, useampi kymmenen kävijää päivittäin. Kiva kun käytte ja jättäkää välillä terveisiäkin kommenttilaatikkoon :)

Mukavaa viikonloppua!




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Vierailulla Villa Auroran puutarhassa

Viime vuonna Suomen kaunein piha-ohjelmassa oli puutarha, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Harmitti suunnattomasti, ettei piha päässyt kilpailussa jatkoon. Googlasin ohjelman jälkeen pihasta lisätietoja ja huomasin, että omistajat osallistuvat Avoin Puutarha-tapahtumaan. Viime vuonna en päässyt tutustumaan puutarhaan, mutta tänä vuonna merkitsin tapahtuman hyvissä ajoin kalenteriin. Sain houkuteltua kuopuksen kaverikseni ja jännityksellä ajoimme  reilun 50km kohti Lohjaa.

Puutarhaan noustiin hiekkatietä ylös mäkeen harjun päälle. Puutarhan alareunassa naapuritonttia rajaamassa oli juoksupergola. Pergolaa pitkin kiemurtelevat villiviinit ja voin vain kuvitella, kuinka upealta se näyttää syksyllä ruska-aikaan! Pergolan pystypuihin oli asennettu valaisimet, jotka syysiltoina valaisevat sekä ylös että alaspäin luoden varmasti uskomattoman kauniin tunnelman.


Juoksupergolan reunalle oli istutettu kaksi päärynäpuuta. Niiden oli annettu kasvaa juoksupergolan yläosaan saakka, jonka jälkeen latva oli katkaistu ja päärynäpuita ohjattiin kasvamaan oksistaan pergolan tukemana. Päärynäpuut näkyvät vähän huonosti oikeassa reunassa. Tämä oli ensimmäinen idea, minkä sain tällä vierailulla omaan pihaani. Tosiaan, voin hillitä päärynäpuun kasvua eli voin aivan hyvin istuttaa sellaisen oman terassini kupeeseen!

Hyötypuutarha oli sijoitettu laatikoihin lasten leikkipaikan lähelle. Kuopus sanoi maahan upotetun trampoliinin nähdessään: "Olen minä nähnyt tuollaisen ennenkin, siinä yhdessä ohjelmassa". Totesin, että olemme juuri siinä samassa puutarhassa, joka oli siinä ohjelmassa. Kuopus totesi:"Mitä ihmettä" ja hetken päästä jatkoi, että hän ihmettelikin miksi tuo pergola näytti myös niin tutulle :) Kuopus katseli viime vuonna muutaman jakson pihaohjelmaa kanssani.

Puutarhassa oli siroteltu muutamia veistoksia, tässä japaninvaahteran alla.

Puutarhassa oli paljon mäntyjä. Muutamien mäntyjen juurelle oli istutettu köynnöshortensioita, jotka kiersivät runkoa pitkin kohti latvaa. Aivan mielettömän kauniin näköisiä näin vihreänäkin ja varmaan kukkiessaan todella kauniita! Tämä oli toinen idea, jonka vien omaan puutarhaani. Omistaja ohjeisti minua istuttamaan köynnöshortensian pohjoiden puolelle vähän kenolleen runkoa vasten. Kuulemma pari kolme vuotta köynöshortensialla menee ihmetellessä, jonka jälkeen kasvu toden teolla alkaa.

Tässä kuvassa köynnöshortensia männyn ympärillä toisesta suunnasta kuvattuna. Niin vihreää ja niin kaunista!

Takapihalla sijaisti puutarhan uusin rakennus, kesähuone. Kesähuone oli rakennettu mäntyjen ehdoilla ja yksi männyistä kasvoikin hauskasti katon välistä. Ja köynnöshortensia kiersi taas runkoa. Tässä kohtaa puutarhaa sain kolmannen idean omaan puutarhaan. Omistaja näytti minulle yhtä köynnöshortesiaa, joka kasvoi maassa ja kertoi Espoossa olevasta paikasta, jossa isojen kivien ja vuorimäntyjen välissä kiemurtelee köynnöshortensioita. Sellainen voisi sopia meillekin kasvihuoneen takana olevan kivimuurin kupeeseen!


Talon iltaterassilla kasvoi laikkuköynnös. Omistaja kertoi, että tämä oli ainut köynnös, jonka he ovat istuttaneet taloon kiinni. Tämän köynnöksen sen vuoksi, ettei se tartu rakenteisiin kiinni. Joko arvaat? Tämä oli neljäs idea omaan puutarhaan :) Etuterassille!

Lopuksi vielä kuva kasvihuoneesta, jossa kasvoi kurkkujen lisäksi mandariini, oliivi ja sitruuna.

Sekä pergolasta, jonka ympärillä kiemurtelivat köynnökset.

Tämä puutarha oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Niin kaunis. Runsas, muttei liian runsas. Ihania oivalluksia täynnä, rakkaudella hoidettu. Onneksi lähdin käymään.

Uusia ideoita pursuten uuteen viikkoon!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Rippijuhlat puutarhassa

Toiseksi vanhin poikamme pääsi viikko sitten ripille. 


Jännitimme koko viikon juhlapäivän säätä. Alkuviikosta sunnuntaille luvattiin rajua ukkosta, viikon puolivälissä ennuste muuttui sateeksi ja lopulta lauantaina ennuste näytti hellettä. Hellepäivähän siitä tuli ja lämpöä riitti aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Sadepäivä olisi kyllä ollut itselleni henkinen katastrofi, olihan  keväällä alkanut terassiprojekti tehty ajatuksella "kunhan on rippijuhliin valmista". Terassin viimeistelyt puuttuivat, mutta mitä pienistä. Viihdyimme koko päivän pääasiassa ulkona.


Junioreita oli kehotettu ottamaan uikkarit ja kellukkeet mukaan. Allas olikin kovassa käytössä.


Daaliat aloittelivat kukintaa juuri sopivasti juhlien aikaan. 


Maalasin ennen juhlia mustalla spray-maalilla keväällä purkutalosta pelastamani Parolan Rottingin Lumikenkä-tuolit. Niissä kelpasi istuskella pergolan varjossa.


Lumikenkä-tuolien takana oleva ruusupavuista kasvatettu viherseinä on ehtinyt humahtaa pergolan kattoon asti ja jakaa terassin kivasti uimisen ja istuskelun välille.


Juhlapöydissä oli siskoni sommittelemat kimput luonnon kukista. 

Juhlapäivä sujui niin mukavissa merkeissä, että tajusin vasta jälkikäteen, etten ollut kuvannut kuin ihmisiä. Niinpä pyytelin vierailta, josko muut olisivat tajunneet kuvata. Kiitos ystäville siis kuvista ja siitä, että teitte päivästä juhlan! Samoin kaikille muille, jotka autoitte taas juhlajärjestelyissä. 

Tätä lämmintä rippijuhlaa puutarhassa on mukava muistella, kun arki taas huomenna alkaa.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Matonpesupäivä

Heräsin tänään (ilman kelloa) aikaisin, totesin että aurinko paistaa ja nyt on selkeästi hyvä matonpesupäivä! 

Keräsin matot auton peräkonttiin ja ajoin matinpesupaikalle. Kunnan ylläpitämässä matonpesupaikassa on kuusi pienemmän maton pesuallasta ja kaksi pesupaikkaa isommille matoille. Lisäksi löytyy mattomankeli ja riittävästi kuivaustilaa. Sain viimeisen vapaan altaan ja pari tuntia siinä vierähti, kun sain viisi mattoa pestyä.

Muutaman tunnin päästä hain matot kotiin ja ripustin ne terassin kaiteelle kuivumaan loppuun.

Mattopyykki on jotenkin niin kesää! Yläkerran matot jäivät vielä osottamaan pesuvuoroaan (kaikki eivät sovi yhtä aikaa kuivumaan). Toivottavasti inspiraatio iskee uudemman kerran vielä tänä kesänä :D

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Teinien poimimaa mustikkaa

Viime viikolla koiran kanssa metsälenkillä käydessäni huomasin, että metsä on täynnä mustikkaa. Siis ihan täynnä. 


Keskimmäisellä teinillä loppui perjantaina kesätyöt ja kysyin lähtisikö hän kanssani mustikkaan. Minä poimisin kotiin ja hän myyntiin. Lupasin auttaa perkaamisessa ja myydä poimitut mustikat. Teiniä vähän epäilytti, ostaako mustikoita kukaan, mutta innostui kuitenkin lähtemään mukaan. Ensimmäisestä ämpärillisestä oli sovittu kaupat jo ennen kuin päästiin metsästä pois. Tällä hetkellä kaupat on sovittu viidestä ämpärillisestä, joista kaksi pitää vielä käydä poimimassa. Kysyntä ylittää tarjonnan, sillä ripari alkaisi lauantaina ja siihen loppuu poimiminen. Vaan kyllähän viidenkin ämpärin tienesteillä hetken aikaa ostaa bensaa mopoon :D


Ja onneksi talossa on useampi teini. Pikkuveli lähtee tänään kokeilemaan miten poiminen sujuisi. Marjat on jo myyty. Perkaamattomana tällä kertaa. Äiti ei enää jaksa avustaa perkaamisessa :D