sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kasvihuone kesäkuussa

Ulkona on satanut monta päivää ja paljon. Kasvihuoneen edustan ruukkuistutuksista on pitänyt välillä välilllä käydä kippaamassa vettä pois, etteivät kasvit huku. Ruukkuistutusten takana kasvilavoissa kypsyvät  ja kukkivat perunat. Ensimmäiset uudet perunat aiomme nostaa juhannuksena. Siitä alkaa uuden perunan ja sinappisillin syöntikausi. Ihan parasta kesässä!


Tomaatit ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja kerroskasvattajan piti siirrellä ruukkuja, että kaikki mahtuvat kasvamaan sopuisasti.


Ensimmäiset kukannuput tomaateissa odottavat aukeamistaan.


Viime syksynä istutettu viiniköynnös Zilgan alku voi hyvin. Kasvaa hitaasti, mutta varmasti. Montakohan vuotta menee, että se on kunnon kukoinen ja tuottaa satoa?


Kurkut kasvavat hitaasti, mutta muuten vaikuttavat voivan hyvin. Taitavat kaivata helteitä.


Sääennuste näyttää meille, että kahden jälkeen ei pitäisi enää sataa. Koiran kanssa lenkille mars ja ompelutöihin... terassin markiisi on kohta ommeltu valmiiksi :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 

3 kommenttia:

  1. Moro täältä Pirkanmaalta!Kosteaa ilmanalaa täälläkin. Zilga antoi minun kasvihuoneessani ensimmäisen sadon kolmen vanhana. Nyt se on 12-vuotias ja on antanut joka vuosi parin ämpärillisen verran isoja, tummia rypäleitä. Viiniäkin niistä tein, mutta vähän ohuen maikuista oli. Zilga tekee rypäleen siemenistä itselleen jälkipolvea, olen niistä kasvattanut jo kolme uutta -jo satoakin antavaa köynnöstä. Katso joskus www.annelipunneli.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli, kiva kuulla zilga-kokemuksia! Onko sinulla zilga kasvihuoneessa vai ihan ulkosalla? Tulen tutustumaan blogiisi :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
    2. Kaksi Zilgaa kasvaa kasvihuoneissa, kolmas terassin pylväässä ulkona.Ulkozilga on tehnyt hyvä satoja, ja rypäleitä on ollut kiva poimia terassilla kulkiessa.

      Poista