sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Luistelubaanalla

Olen todennut, että ainoa tapa selvitä talvesta täysjärkisenä on liikunta. 

Meidän lähijärvelle on aurattu tänäkin talvena koko järven kiertävä luistelubaana. Pituutta radalle kertyy noin 7,5km.  Joku järven rannalla asuva aukaisee baana, kun jään paksuus on riittävä. Tänään kiersin koko järven vanhimman ja nuorimman kanssa ympäri. Mielettömän hieno ulkoilusää olikin!


Välillä pysähdyimme huilaamaan. Ottaa melkoisesti jalkoihin, kun perushokkareilla vetää menemään.


Järvellä oli luistelijoiden lisäksi hiihtäjiä, kävelijöitä ja pilkkijöitä. Rannassa on myös avanto, mutta yhtään uimaria ei tänään näkynyt.


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kätevä vinkki tuijien suojaukseen



Puutarhamme rajautuu yhdeltä sivulta tienvarteen ja olemme istuttaneet tontin reunalle tuija-aidan. Aita on auringonpaisteessa ja kaipaa kevättalvella suojausta. Aikaisemmin olemme huputtaneet tuijat, mutta nyt ne alkavat olla sen verran korkeita, että suojaukseen oli keksittävä joku muu keino. Ja tämä muu keino hyppäsi silmilleni viime keväänä matkalla pojan lätkäpeliin. Näin yhdessä pihassa virityksen,josta pysähdyin ottamaan saman tien kuvan -ja hyvä niin, koska takaisin tullessa suojaus oli ehditty purkaa.

Meillä on tuija-aidan päädyssä ja keskellä muutama isokokoinen mänty. Viritimme miehen kanssa mäntyjen väliin pyykkinarun vähän korkeammalle, kuin tuijien latvat.



Ripustimme pyykkinarulle suojaverkon yläosasta pyykkipojilla kiinni.



Suojaverkon helman painoiksi maahan laitoimme kiviä. Ja siinäpä se.



Aikaisempina vuosina, tuijien  ollessa pienempiä, olemme huputtaneet ne. Vähän isompikokoisille tuijille tämä on nopea ja helppo tapa suojata. Mikäli aidan vieressä ei kasva sopivia puita, kannattaa syksyllä iskeä tarpeeksi pitkät tolpat maahan ja virittää keväällä pyykkinaru tolppien väliin.



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Raivausta a´la konmari


Viime syksyn päivitin blogiani aika harvakseltaan. Syy moiseen käytökseen oli konmari.

Monetko sakset perhe tarvitsee?

En muista missä ja keneltä kuulin ensimmäisen kerran konmarista. Ehkä työkaverilta, joka luki kirjan ja kertoi alkaneensa viikata sen jälkeen alusvaatteensa eri tavalla. Tai sitten veljentytöltäni Mirvalta, jonka konmarituksesta voi lukea myös myöhemmin ihmestyneestä Me Naiset-lehden artikkelista. Joka tapauksessa konmaritus kuulosti alkuun insinöörikorvaani kunnon hörhöilyltä. Ettäkö miettisin tavaroistani, tuottavatko ne minulle iloa! Voi morjens, meillähän on vain tarpeellistä. Kaiken lisäksi tapanani on aina kierrättää ja käyn vuosittain kirpputoreilla kerran tai kaksi myymässä tarpeetonta tavaraa. Työkaverini kehotti useaan otteeseen minua kuitenkin lukemaan sen pinkin kirjan ja kesälomalle lähtiessä sanoin lukevani sen lomalla, jossain vaiheessa.

Loman lopussa sain kirjan luettua. Edelleen olin sitä mieltä, että kirjassa oli insinööriaivoilleni aika paljon hörhöilyä. Kirja pisti kuitenkin miettimään toden teolla omaa kulutustani ja suhdettani materiaan. Ja mikä parasta, sain pakonomaisen tarpeen alkaa raivata kotia turhasta tavarasta. Konmarissa keskitytään iloa tuottaviin tavaroihin ja asioihin. Jotta niihin voi keskittyä, on ensin raivattava turha pois. Ja sitä turhaa kuulkaa riitti! Vaikka olin ollut ennen kirjan lukemista sitä mieltä, että meillä ei ole turhaa. Kuinka väärässä olinkaan ollut :D

Harrastuskaapista lähti kiertoon kasa nappiksia. Perheessä ei ole ollut futiksen harrastajia moneen vuoteen.

Aloitin kirjan neuvomassa järjestyksessä eli ensimmäiseksi kävin vaatteet läpi. Tosin en kantanut koko talon kaikkia vaatteita yhteen nippuun vaan maritin ensin koko perheen kausivaatteet ja sen jälkeen kävimme jokaisen perheenjäsenen kanssa yksi kerrallaan vaatteet läpi. Mieskin innostui marittamaan omat vaatteensa. Meiltä löytyi muun muassa 15-vuotiaan vanha kypärälakki (!), epämääräinen kasa pieniä punaisia tonttulakkeja, pino vanhoja urheiluseuran kevyttoppatakkeja ja kaikkea muuta vähemmän tarpeellista vaatekertaa. Kuten morsiusneidon puku, jota olin käyttänyt yli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin veljeni häissä. Ja hääpuku, jota nyt vaan kuuluu säilyttää -no ihan oikeasti, ei tarvitse :D

Vaatteita menossa kierrätettäväksi KappAhliin.

Varasin jo loman alussa paikalliselle kirpparille kesätarjouksena koko heinäkuun kestävän kirppispöydän. Kannoin sinne tavaraa konmarituksen edetessä, mutta tämän lisäksi vaatetta lähti kiertoon hurjat määrät. Fidalle vein käyttökelpoista vaatetta neljä jätesäkillistä ja tämän lisäksi vaatteita, kodintekstiileitä ja kenkiä KappAhlin kierrätykseen (jonne siis voi viedä ilman rajoitusta myös ihan lumppua) melkein 30 muovipussillista! Aika kuvaavaa vaatteiden marituksessa oli se, kun kävimme kuopuksen vaatekaappia läpi. Kuopuksella oli ihan järkyttävä kasa hyvässä kunnossa olevia t-paitoja, joita hän oli saanut kolmelta isoveljeltään eikä tietystikään ollut osannut kieltäytyä sanomalla, ettei niitä tarvitse. Pyysin kuopusta valitsemaan ne t-paidat mistä ihan oikeasti itse pitää ja sovimme määräksi viisi kivointa t-paitaa. Loput lähtivät kiertoon ja kuopus oli tyytyväinen.

Kirpputorilla meni tavaraa tasaisesti kaupaksi.

Kirjoista eroon pääseminen oli todella hankalaa. Kukaan ei enää halua esimerkiksi keittokirjoja eikä lähes uusistakaan dekkareista kukaan halua maksaa mitään. Kirjat, mitkä eivät ilmaiseksikaan kelvanneet kenellekään, kierrätin laittamalla kannet pahvikeräykseen ja sisälmyksen paperinkeräykseen.  Papereiden läpikäyminen taas oli kaikista työläintä. Todella hidasta. Mappikaupalla säästettyjä "tärkeitä" papereita, joita ei sellaisenaan voinut viedä paperinkeräykseen. Lainasin ystävältä paperinsilppurin ja vietin illan jos toisenkin silputen papereita samalla, kun katselin telkkaria.

Markka-aikaiset ostokset tuntuvat kalliilta.

Hilpeyttä herätti muun muassa  15 vuotta säilytetty lastentarvikeliikkeen takuukuitti. Teinejä nauratti kirje, jonka olin yläasteen jälki-istunnnossa joutunut kirjoittamaan kotiin aiheesta, miksi sain jälki-istuntoa. "Kunnon angsti päällä" minulle naurettiin.

Konmarituksessa haastavinta, tavaroiden läpikäymisen lisäksi, oli tavaroista eroon pääseminen. Pidin heinäkuun kirpputorin jälkeen vielä kaksi erillistä viikon mittaista jaksoa kirppispöytää. Tämän lisäksi myin ja lahjoitin paikallisella facebook-kirpputorilla hurjan määrän tavaraa. Otin periaatteeksi, että tavarasta on tarkoitus päästä eroon. Mikä ei käy maksua vastaan kaupaksi, lähtee kyllä ilmaiseksi -ja niin löytyi kaikille tarpeettomille tavaroille uusi koti.  Perhe kuittaili minun ylläpitävän paikallista kyläkirppistä ja miettivät milloin naapurit alkavat ihmetellä, mitä meillä tapahtuu, kun talolla käy jatkuvalla syötöllä vieraita autoja. Konmarituksen edetessä meillä alkoi olla myös turhia säilytyskalusteita. Kiertoon lähti monta Ikean Malm-lipastoa, senkki, tuoleja ja muun muassa yöpöytä. Niin ja pakastearkku. Meillä oli monta vuotta käytössä sekä pakastekaappi että pakastearkku. Todettiin miehen kanssa, että meillä ei ole mitään tarvetta pakastaa niin paljon ruokaa, että tarvitsimme molemmat.

Pikkuautot lahjoitettiin uusille leikkijöille lasten vanhaan päiväkotiin. 

Leluja oli hyvä myydä ennen joulua. Joululahjaksi kiertoon lähti muun muassa Nintendo Wii-pelikonsoli peleineen sekä kasa Nerf-aseita. Legoista ei raskittu luopua, vaikka niitä on varastossa monta laatikollista. Ehkä niistä on mahdollisille tuleville lastenlapsille aikanaa iloa -tai sitten ne lähtevät myöhemmin kiertoon, kun aika on kypsä.

Olen luonteeltani tavaran hamstraaja. Pidän kirpputoreista, kierrätyskeskuksesta ja dyykkaamisesta. Konmarituksen seurauksena opin miettimään, mitä ihan oikeasti tarvitsen. Vaikka löytäisin kirpputorilta kuinka ihanan tavaran tai vaatteen, opin ajattelemaan ensimmäisenä, että tarvitsenko sitä ihan todella. Yhä useammin totean, että en tarvitse. Se on aika vapauttava tunne.

Tämän konmaritusprosessin seurauksena jotenkin koko suhde materiaan muuttui. Materiaa ei tarvitse säilyttää kaiken varalta. Materiaa, jota ei sovi säilyttämään itsellä vaan esimerkiksi vanhemmilla, ei oikeasti tarvitse. Vaatteita, joihin ei sovi, mutta joihin aikoo laihduttaa, ei todellakaan kannata säilyttää. Ja mikä tärkeintä, kaikkea ei tarvitse omistaa. Harvemmin tarvittavia asioita voi vuokrata, lainata -tai ostaa kimpassa.

Ompelutarvikkeet löysivät uuden kodin

Koti tuntuu paljon tilavammalta konmarituksen jälkein. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, että se pysyy luontaisesti siistimpänä, kun tavaramäärä on karsiutunut -ihan sama luontaisesti sotkeva perhe täällä edelleen asuu :D. Viikkosiivoukseen käytetyn ajan uskallan kuitekin väittää lyhentyneen roimasti. Yksi konmarin tuottama oivallus oli tavaroiden säilytys kategorioittain. Esimerkkinä meiltä löytyi kotoa eri paikoista yhteensä kuusi polkupyöränpaikkausrasiaa. Ja jos joltain olisi puhjennut pyörästä kumi, hyvin todennäköistä olisi ollut, että uusi rasia olisi ostettu kaiken varalta, koska ei joko muistettu onko meillä paikkaussettiä tai sitä ei olisi löydetty mistään.


Paras kiitos koko syksyn mittaiselle konmaritysprojektille olivat teinin sanat, kun saimme (pitkällisen vastustuksen jälkeen) yhdessä konmaritettua hänen huoneensa: "Äiti, mä en muistanut, että mulla on näin mahtava huone". Itse tunnen usein kotona ollassa tuntuu iloa siitä, millaiselta kodissa näyttää -ja sehän konmarin ydinajatus juuri on, keskittyä iloa tuottaviin asioihin.

No ei tämä projekti vielä täysin päätöksessä ole. Valokuvat sekä paperisena että koneelta on käymättä läpi. Niiden läpikäyminen ei loppujen lopuksi olisi kauhean iso työ, mutta haluan tehdä sen kaikessa rauhassa. Sitten kun on siihen sopiva fiilis.

Tavaroita raivatessa kertyi pienistä myynneistä lopulta melkoisen suuri summa. Tämän prosessin ansiosta toteutamme pitkäaikaisen haaveemme ja matkustamme koko perheellä Barcelonaan ja menemme muun muassa katsomaan Barcan peliä. Ihan kohta. Niin mahtavaa!

Konmari ei ole pelkkä tavaranraivausmetodi, ei itse asiassa sinnepäinkään, vaikka minulle se alkoi ennen kaikkea sillä. Tavaroiden lisäksi voit pohtia tuottavatko ihmissuhteesi, työsi tai vaikka asumisesi sinulle iloa? Elätkö sellaista elämää, kuin sinä itse haluat?

Niin ja se pinkki kirja. Sen lukemista suosittelen ihan jokaiselle :)